Kevyttä kirjallisuutta, Osa I

[Reverie]

Tänään puheenaiheena Neil Gaiman (bibliografia ja suomennokset wikipediassa).

Luin juuri Gaimanin tuoreimman romaanin, Anansi Boysin (2005). Lyhyesti sanottuna: pidin kovasti. Jotenkin Gaimanin tapa sekoittaa myyttejä ja fantasiaa arkisista arkisimpaan elämään puree minuun. Kirjan päähenkilö Charlie Nancy on tuikitavallinen paperinpyörittäjä, jonka elämä alkaa suunnata uusille urille kun hänen äskettäin kuollut isänsä paljastuu Länsi-Afrikkalaiseksi veijarijumala Anansiksi. Tämä käy Charlielle erittäin selväksi, kun hänen elämäänsä hautajaisten jälkeen sotkeutuu kaksoisveli (jonka olemassaolosta hänellä ei aikaisemmin ollut edes tietoa), joka näyttää perineen ainakin osan isäpapan jumalaisista voimista...

Näistä lähtökohdista kehkeytyy hersyvän humoristinen tarina, josta kuitenkin löytyy myös aimo annos jännitystä ja suuria tunteita. Kun Gaiman sekoittaa fantasiaa todellisuuteen, se tuntuu jotenkin luonnolliselta. Näin punottu maailma näyttää minun silmiini usein paljon uskottavammalta kuin monen "normaalin" romaanin kuva reaalimaailmasta. Ehkä salaisuus piilee niissä pienissä arkisissa tapahtumissa, tunteissa ja luonteenpiirteissä joita löytyy tasaisesti tämän hybridimaailman sekä reaali- että fantasiapuolelta. Näihin lukijan on helppo samaistua, eivätkä suurissa linjoissa esiintyvät yliluonnollisuudet enää tämän jälkeen irtaannuta tai vieraannuta tarinaan uppoutunutta lukijaa. Nimenomaan Anansi Boysin tapauksessa tämä tulee hyvin esille kun vertaa Gaimanin aikaisempaan romaaniin, American Gods (2001, suom. "Unohdetut jumalat", 2002). Molemmat sijoittuvat samanlaiseen maailmaan (onko se sittenkin tämä aivan normaali maailma?), ja isäpappa Nancy vilahtaa sivuosassa myös American Godsissa. Anansi Boysin tarina on kuitenkin huomattavasti maanläheisempi ja päähenkilö lähtökohdiltaan selkeästi arkisempi. Toisaalta American Godsissa Gaiman pääsee kertomaan huomattavasti eeppisemmän tarinan, mutta onko se sittenkään sen suurempi?

Jokatapauksessa molemmat mainitut kirjat ovat ehdottomasti lukemisen arvoisia, ja jos tyylistä sattuu vähänkään pitämään, niin suosittelen lämpimästi myös muita Gaimanin romaaneja. Terry Pratchettia lukeneet voivat kiinnostua näiden kahden herran yhteisteoksesta Good Omens (1990, suom. "Hyviä enteitä"), joka on huumorin kukkaketoa parhaimmillaan. Ja jos tuntuu että kokonaisen romaanin lukeminen on liikaa ihan vain uudenlaiseen tyyliin tutustumisen takia, niin kannattaa haukata välipalaksi yksi novelli Gaimanin uusimmasta novellikokoelmasta Fragile Things (2006); henkilökohtainen suosikkini on "October in the Chair".

Erillisen maininnan ansaitsee vielä Coraline (2002, suom. "Coraline varjojen talossa", 2003). Tätä lyhyttä romaania lukiessani koin pitkästä aikaa hyvään kauhukirjaan liittyviä pelon ja ahdistuksen tunteita, mutta silti näin sopivaksi antaa kirjan myös kummitytölleni (kolmannella luokalla) luettavaksi. Miten se taas on mahdollista? Lue niin ymmärrät, on se vaan niin hyvää proosaa.

[Reverie]

Ai niin, en kommentoi American Godsia sen tarkemmin etten paljasta liikaa lopusta, mutta jos pitää Shadown henkilöhahmosta niin kannattaa lukaista Gaimanin novelli "The Monarch of Glen" (julkaistu ainakin Fragile Thingsin viimeisenä novellina). Siinä katsastetaan mitä Shadow puuhailee kahden vuoden päästä American Godsin tapahtumista. Tarinassa esiintyy myös toinen mielenkiintoinen Gaimanin henkilöhahmo, Mr. Smith; jos tuntee nämä kaksi hahmoa, tietää että heidän kohtaamisessaan tulee olemaan tiettyjä jännitteitä...

[Reverie]

Anansi Boysissä on joo todella hienosti noitten veljesten kasvutarinaa; alussa ovat todella arkkityyppisiä, toistensa vastakohtia, mutta kirjan edetessä molemmissa alkaa näkyä enemmän ja enemmän toistensa piirteitä... On helppoa keskittyä Charlien kasvuprosessiin, mutta vasta Spiderin rinnalla kulkeva kasvu ja muutokset veljeksissä yhteisesti tuovat minusta kertomukseen dynamiikkaa joka poikkeaa perinteisistä itsetietoisuuden kasvutarinoista.

[Filopoimen]

Minulla on toi American Gods kesken, ja olen kyllä samaa mieltä siitä, että Anansi Boys on hieno teos. Itse sain suurimmat fiilikset Anansi Boys:n perinteisestä kasvutarinasta. Charlie on täysi luuseri, omista vahvuuksistaan tietämätön pelkuri, joka syntyy omaksi autenttiseksi itsekseen teoksen aikana. Oikein jungilaisen arkkityyppinen tarina. Charlien velipoika edustaa aluksi kaikin tavoin Charlien varjopuolta, josta muuten tulee mieleen ihmeen yhteneväisesti Spiderman 3.

Fantasia antaa kauniin symbolikielen tarinalle.

Epäilen, että American Godsissa on kyse saman sorttisesta voimaantumisesta. Saa nähdä. Alkuasetelma on kylläkin hieman erilainen. American Gods:n päähenkilö Shadow on sisimmästään enemmän tietoinen heti alkuasetelmista alkaen.