Liityin tuossa kirkon takana futaajat -yhteisöön. Toivottavasti saadaan peliä aikaan. Olen siellä joitakin kertoja jo käynytkin potkiskelemassa kesän aikana. Jokin aika sitten hankin Ronaldinho-mallisen hiuspannan, vaikka Nikea pyrinkin yleensä välttämään. Futiksen kohdalla voi toki tehdä poikkeuksen, vaikka Ronaldinho ja Barca menettivät Espanjan valtikan ainakin väliaikaisesti Madridiin. Beckhamin fanittaminen ei kyllä ole minun juttuni :)
Tuo Maradona-video, joka on nähtävillä yhteisön sivulla on muuten loistava. Uskomaton taito El Diegolla, vastaavaa ei näe nykypäivänä edes Ronaldinhon toimesta. Lyhyt koko ja painopiste alhaalla helpottaa kikkailua unohtamatta räjähtävää lähtönopeutta. Katsoin varmaan koko videon hengittämättä kertaakaan :)
90-luvulla Diego kannatti politiikassa muuten Argentiinan uusliberaalia presidenttiä Carlos Menemiä, syyrialaissiirtolaisten jälkeläistä ja IMF:n nöyrää lakeijaa, jonka suuntaama talouspolitiikka johtikin sitten tämän vuosikymmenen alussa rajuun talouskriisiin. Siitä taas maan on nostanut jaloilleen Nestor Kirchner (http://en.wikipedia.org/wiki/Nestor_Kirchner) vasemmistolaisorientoituneemmalla politiikalla. Sittemmin Diego on toki tatuoinut Chen kuvan ja käynyt Kuubassa huumevieroituksessa, joka näyttää tepsineen ja Diego on ollut ihan terveen näköisenä mm. futis- ja tenniskatsomoissa.
Tags:
Share
You need to be a member of joensuu.ning.com to add comments!
Join this Ning Network