Ensimmäinen keskustelu "Mistä olisin valmis maksamaan?" kategorian alle. Tähän voi vapaasti listata ja kuvailla palveluita, joista olisi valmis maksamaan, mutta joita ei ole vielä tarjolla. Ainakaan Joensuussa.
Ideana on, että voin laittaa syntyvän kulutusjätteeni yhteen ja samaan roskapönttöön, mutta jätteet lajitellaan noudon jälkeen palveluntarjoajan toimesta kaikkiin kierrätyskategorioihin. Asun itse useamman henkilön taloudessa, jossa jätettä syntyy aika tavalla. Tällä hetkellä kierrätämme jätteemme 8 eri kategorian alla, mutta vaivannäkökin on sen veroinen. Toistaiseksihan jätteiden lajittelua ei voida vielä automatisoida, mutta harjaantuneena käsityönä touhu voisi olla hyvinkin rivakkaa.
Tästä palvelusta olisin valmis maksamaan vaikka heti hyvää rahaa :)
Minä kaipaan Joensuuhun viihtyisää, vaihtoehtoista kahvilaa, jossa on tarjolla herkullista vegaaniruokaa, Reilun kaupan kahvia, taidetta, hyvää musiikkia, leppoisaa tunnelmaa. Aika harvoin tulee käytyä täällä kahviloissa, kun täällä on vain sellaisia kaupallisia paskoja. Vaihtoehtokahvilapalvelusta voisin siis maksaa ;)
Sellainen underground-mestan oloinen paikka puuttuu joensuusta, vähän kuin Kerma helsingissä. Jossa soitetaan hyvää, vaihtoehtoisempaa musiikkia ja trancea, jossa voisi chillailla ja halutessaan tanssia. Paikalla voisi silloin tällöin järjestää dj-keikkoja.Ikärajana olisi 22.Viihtyisyys olisi ykköskomponentti ja avaraa tilaa olisi riittävästi. Päivisin paikka voisi muuntua kahvilaksi, jossa olisi hyvä erikoiskahvivalikoima ja lounassalaatit. Mutta joensuu on joensuu. En usko että joensuun asiakaskapasiteetilla pystytään suurempaa ja vaihtoehtoisempaa paikkaa rakentamaan. Mainstream-musiikki ja isommat ketjut vievät.